sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Shit happens

Pieni päivitystauko johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että kakkaa tapahtui. Paljon. On muuttohommat. Sitten tulin kipeäksi. Tällä kertaa rehelliseen flunssaan eikä mihinkään mystiseen suunmätänemisvirukseen, mistä olen kärsinyt viimeiset neljä kuukautta. Sitten kilpikonnani Nassu järjesti pikku kohtauksen hyppäämällä maa-alueensa päältä ja halkaisemalla kilpensä. Verta joka puolella ja Nassu ihan pipinä. :( Toisin sanoen ei ole ollut aikaa blogille tai muullekaan elämälle ympäristöni aiheuttamien ongelmien takia. Mutta nyt on Nassulla kilpi paikattu ja minäkin alan olemaan terve. Noh, niin terve kuin ainaisesti kipeä ihminen voi olla. Onneksi Nassunkaan lääkäriin ei mennyt niin paljoa kuin odotin, joten ehkä saan jopa jonkun mekkosen ostettua. Olisi kyllä kiva kaiken pihistelyn ja sisäisten että ulkolähtöisten ongelmien jälkeen. Noh, tuli vähän henkilökohtaista tekstiä nyt, mutta enivei:

Saatte give-awayn ja hirvittävän muhevan asupostauksen tässä ihan kohta. Kunhan saan uusimmat asukuvat kamerasta koneelle.

I haven't posted for a while because i've had a hard time lately. My family's in the middle of moving. I've been truly sick and the worst: My turtle Nassu decided to climb on and jump of her land-area. Her shield got a crack. There was a lot of blood and Nassu was in so much pain. :( Fortunately her shield is now mended. And I'm getting better too. So look forward for the future posts. And of course the give-away.

Kuvia pikku potilaasta:/ Pictures of the little patient:




maanantai 23. huhtikuuta 2012

Liebster blog award!

Kiitos paljon Janjanille tästä awardista!


Tämä awardi on omistettu niille, joilla on alle 200 lukijaa ja tällä yritettäisiin siis saada enemmän huomiota mahtaville blogeille. Ohjeistus menee tähän näin:

  1. Kiitä palkinnon antajaa.
  2. Valitse viisi palkinnon saajaa. Blogeilla täytyy siis olla alle 200 lukijaa. Ilmoita palkinnosta heidän blogissaan.
  3. Copy pastea award kuva postaukseen.
  4. Toivo, että palkitut jakavat awardin eteenpäin.

Itse jaan tämän seuraaville blogeille:

 Breidholt - Aivan ihastuttava blogi lolitasta ja Islannista ja lolitasta Islannissa. Useasti päivittyvä.
Daily Fuckery - Rakastan Kaichin tyyliä suunnattomasti. Hän on erittäin muuntautumiskykyinen.
Colorful Wonderland - Toinen pastellivärien rakastaja ja inspiroivia kuvia postaava bloggaaja. Enemmän kylläkin high street muotia kuin minun esittelemääni lolita- ja viktoriaanisinspiroitunutta muotia.
Srawberry Chocolate - Lolita blogi, josta saa hyvin inspiraatiota, kuinka monella tapaa koordinoida rajallista vaatekertaa. Et oikeasti tarvitse satoja mekkoja, jotta saat hienoja asuja.
Dreamer's Tea Club - Tuhannesti inspiraatiota ja teetä!

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Nukkesankari

Ystäväni teki minusta ennakkotehtävänsä. Aiheeksi annettiin sankari ja hänen mielestään minä olen sellainen! Arvatkaa kuinka otettu olin ;_;! Hän haastatteli minua ja räpsi muutaman kivan kuvan, jotka ajattelin postata tännekin. Eli kuvat (c) Katriina Salminen.

My friend had an assignment. The subject was "a hero" and she tought i was one! I was so touched! ;_; She interviewed me and took some pictures. All pictures (c) Katriina Salminen.








Tämä oli myös sen päivän asuni./ That was also my outfit for the day. 

Skirt: Innocent World
Blouse: Baby
Shoes: Angelic Pretty